Pekingin turistiviikon jälkeen suuntasimme Nooran kanssa junalla Nanjingiin (= eteläinen pääkaupunki), Jiangsu-provinssiin. Sieltä lensimme edelleen etelään Guiliniin. Palasimme viikon kuluttua kevyellä 27 tunnin pituisella junamatkalla takaisin pohjoiseen opiskelukaupunkiimme.
Nanjing, joka muinoin oli Kiinan pääkaupunki, on sievä nykyaikainen kaupunki. Nähtävyyksiin kuuluu Nanjing Massacre Memorial Hall, jossa voi katsella ihan oikeaa joukkohautaa. Ming-dynastian aikainen kaupunginmuuri oli kaunis. Kivaa vaihtelua suurkaupungin talveen oli Purple Mountain raikkaine metsineen ja temppeleineen. Vierailimme myös vuoren laella sijaitsevassa Sun Yat-senin mausoleumissa. Kaveri oli Kiinan tasavallan ensimmäinen presidentti. Siis sen, joka oli ennen nykyistä Maon perustamaa kansantasavaltaa.
Ulkomaalaisia ei juuri näkynyt, mikä oli periaatteessa virkistävää, sillä kaupoissa meitä ei osattu yrittää huijata niin pahasti kuin Pekingin ja Shanghain turistimarketeissa. Toisaalta kun paikalliset huomasivat vastaan kävelevän länsimaalaisen, ensimmäinen reaktio oli tietysti tervehtiä englanniksi, tai oikeastaan saksaksi "Hallooo!". Tämä hieman hämmensi meitä, koska tapana ei kuitenkaan ole tervehtiä jokaista vastaantulijaa erikseen, edes kiinaksi. Oli huvittavaa kuunnella ympärillä olevien kiinalaisten arvailuja kansallisuudestamme, yleisimmät veikkaukset olivat Měiguórén (amerikkalainen) ja Fǎguórén (ranskalainen). Huvittavaa oli myös seurata paikallisten jopa pelästyneitä reaktioita vähäisimpäänkin kiinan kielen taitoon, jota osoitimme. Pari englanninkielentaitoista opiskelijaa, joihin törmäsimme ravintolassa ja junassa, olivat aidosti onnellisia siitä, että pääsivät puhumaan ensimmäisen kerran ulkomaalaisten kanssa. Itsetuntoamme hivelivät myös useat kauneuttamme kehuvat kommentit.
Niin ja se pupu. Löytyi sattumalta hostellin yläkerrasta. Oli vielä ihan pieni, uuden vuoden kunniaksi hankittu, sai hengailla sohvalla kissan kanssa, jonka teki aika paljon mieli napata se tassulla lounaaksi. Kerta kaikkiaan ikimuistoinen näky. Luulen, että se tuottaa meille onnea, onhan nyt jäniksen vuosi.
Nanjingista lensimme kaikkien kiinalaisturistien Mekkaan, Guangxi-maakunnassa sijaitsevaan Guiliniin. Myös Guilin on suuri ja nykyaikainen kaupunki, vaikka metroa ei olekaan. Sen sijaan sieltä löytyy mielettömän upeita vuoria. Ne on kuvattu 20 kansanvaluutan seteliin. Meidän makuun kaupunki oli liian geneerinen, iso ja tylsä useamman päivän hengailuun, paljon nätimpi ja pienempi Yangshuo on vuorten ja Li-joen fiilistelyyn parempi.
Paikallisbusseilla pääsimme kuitenkin poistumaan hälinästä pienempiin kyliin. Parin tunnin ja parin bussinvaihdon arvoinen paikka oli pieni, tuhat vuotta vanha kylä, jossa kaikkien sukunimi on Zhou. Kylän nimeä en muista, lukekaa Lonely Planetista. Juuri muuta sieltä ei kannata lukea.
Ensimmäiset kohtaamamme asukkaat oli pari maksimissaan 5-vuotiasta pikkulasta, jotka sytyttelivät papatteja ja heittivät niitä joko jalkoihinsa tai vesilätäkköön, jossa pamahdus oli hauskemman kuuloinen. Vain Kiinassa. Talot oli kauniita ja maisemat upeita.
Totesimme bussimatkoilla kaupungin ulkopuolelle päästyämme, että näyttää aika paljon Jurassic Parkilta. Eeppiset, vihreän kasvillisuuden peitossa olevat vuoret, joiden takaa olisi aivan hyvin voinut ilmestyä dinosauruksia. Alueella on myös riisiterasseja, mutta niitä nähdäksemme olisi pitänyt tehdä vähintään päivän pituinen vaellus. Tai maksaa turistiretkestä. Meillä ei ollut varusteita tai halua liittyä hätäilevien kiinalaisturistien joukkoon, eikä sateinen sää houkutellut ulkoilemaan. Tyydyimme tiirailemaan bussin ikkunasta, mikä riitti hyvin tällä kertaa.
Matkan kruunasi 27 tunnin junamarathon takaisin Pekingiin. Mukavaa hard sleeper-vaunun alapedeillä, mahtui istumaan selkä suorana. Odotan innolla seuraavia junareissuja Kiinan eri osiin, varsinkin useamman päivän kestävää maisemareittiä Tiibetiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti