Vakavaa ja syvällistä pohdintaa

Yritän tällä tekstillä selventää hieman sitä, mistä syistä kiinalaiset ovat nykyään sellaisia kuin ovat. Näkemykset ovat omiani, enkä ota niiden todellisuuspohjaan mitään kantaa, kuten en mihinkään muuhunkaan huuteluuni tässä blogissa.

Miksi kiinalaiset ovat niin outoja?

Kiinalaisilla on omat kummallisuutensa, joista olen tässäkin blogissa avautunut useaan otteeseen. Nämä kummallisuudet johtuvat siitä, että minä itse olen ajattelutavaltani hyvin erilainen verrattuna keskivertokiinalaiseen. Nykyään osaan jo muistuttaa itseäni siitä, kuinka erilaisessa ympäristössä nämä ihmiset ovat kasvaneet. Yksi, ja ehkä tärkein tekijä tässä on se, että Kiina on ollut hyvin suljettu yhteiskunta, joka alkoi avautua vasta 30 vuotta sitten. Minun isovanhempani tekivät 40 vuotta sitten ensimmäiset ulkomaanmatkansa, kun taas suurin osa nykypäivän kiinalaisista ei ole koskaan käynyt ulkomailla tai edes oman provinssinsa ulkopuolella. Valtio on hallinnut ja hallitsee tiedonkulkua, internet on ollut väylä ulkomaailmaan vasta vähän aikaa.

Miten olen voinut missään vaiheessa olettaa että nämä ihmiset ymmärtäisivät jotain minun kulttuuristani tai ajatusmaailmastani, kun he ovat eläneet omalla planeetallaan tuhansia vuosia? Vaikka ulkoisesti Kiina näyttää todella modernilta ja ”länsimaiselta”, täytyy muistaa, että tämä kehitys on tapahtunut parina viime vuosikymmenenä, uskomattoman nopeaan tahtiin. Olisikin hölmöä luulla, että ihmisten ajatukset, mieltymykset ja tavat olisivat muuttuneet samaan suuntaan niin lyhyessä ajassa. Hienossa sairaalassa syntynyttä perheen ainoaa lasta, joka käy kalliissa leikkikoulussa ja englannintunneilla, kasvattaa edelleen se isoäiti, joka on kokenut kulttuurivallankumouksen.

Olen huomannut, että syytän kommunismia monista kiinalaisten silmiinpistävistä tavoista. En tiedä kuinka paljon tällä on totuuspohjaa, mutta luulen että Maon aikaisilla toimenpiteillä on edelleen vaikutusta ihmisten arvomaailmaan tavalla tai toisella. Ja juuri niillä tavoilla, mitä vanhan liiton kommarit eivät olisi halunneet. Esimerkiksi rahan arvostaminen nyky-Kiinassa on selkeästi perua menneisyydestä. Koska ennen ei ollut sallittua kerätä omaisuutta ja tavoitella varallisuutta, nykyään markkinatalouden hyväksymisen seurauksena rahaa sitten palvotaan oikein olan takaa. Työpäivät ja -viikot venytetään uskomattoman pitkiksi, koska raha on paljon tärkeämpää kuin läheisten kanssa vietetty aika tai rentoutuminen. Monen mielestä raha = onni. Asiaan saattaa vaikuttaa vielä kommunistien uskonnonvastaisuus, jonka seurauksena suurin osa ihmisistä ei seuraa mitään hengellistä suuntausta. Nykyään, kun hurmoksellinen Mao-kultti on mennyttä, hengellistä tyhjiötä täytetään shoppailemalla. Jos Kiina haluaa pitää valtaosan kansasta tyytyväisenä, sen pitää huolehtia etteivät kulutustavaroiden hinnat nouse liikaa. Jos ihmiset eivät voi enää shoppailla, he tulevat onnettomiksi ja ehkä haluavat syöstä nykyhallinnon vallasta… Kiinalaisia ei kiinnosta demokraattinen vallankumous, kunhan talous kasvaa, palkat nousevat ja kaupunkiin nousee uusia ostoskeskuksia.

Sama kommunismin haamu vaikuttaa ihmisten tyylitajuun. Naiset haluavat pukeutua kimalteleviin mekkoihin ja korkokenkiin joka päivä, koska Maon aikaan kaikki naisellinen pukeutuminen koettiin poroporvarilliseksi ja vastavallankumoukselliseksi. Nykyään on vihdoin sallittua näyttää elintasonsa ulospäin, joten jos vain mahdollista, kiinalainen ostaa auton, vaikka polkupyörällä pääsisikin töihin nopeammin kaupungin ruuhkassa. Ja varsinkin kun sitä rahaa ei aiemmin ollut, nyt sitten mällätään tai ainakin yritetään näyttää että "pölyy löytyy!". Moni länsimaalainen yllättyy, kun kuulee että luksustuotteiden markkinat ovat Kiinassa maailman suurimmat. Tämä siis feikkiteollisuudesta huolimatta, kiinalaiset haluavat maksaa siitä, että ulospäin näkyy jos isin liiketoimet ovat olleet tuottoisat.

Onneksi kiinalaisilla on muutakin arvopohjaa kuin kommunismi ja nurkan takaa yllättäen päälle vyörynyt kapitalismi. Tuhansia vuosia sitten syntyneet kungfutselaisuus ja taolaisuus ovat edelleen tärkeä osa ihmisten arvomaailmaa. Nämä eivät ole uskontoja, ainakaan samassa mielessä kuin länsimaalaiset ajatussuunnat. Kungfutselaisuudessa kehotetaan kasvattamaan itseään, tavoitteena on tulla paremmaksi ihmiseksi. Tämä on jo pitkään tulkittu niin, että opiskelu ja työnteko ovat tärkeitä. Tavoitteellisessa opiskelussa kiinalaiset ainakin ovat edelleen hyviä, opiskelua on aina arvostettu Kiinassa.

Mitä tulee yhteiskuntajärjestelmään, Kungfutsen ajatukset ovat edelleen ohjelmoituina kiinalaisten päähän. Filosofian mukaan jokaisella on yhteiskunnassa oma paikkansa, ja ihmisen pitäisi keskittyä kehittämään itseään omassa roolissaan, eikä yrittää väkipakolla tulla joksikin muuksi. Tämä sisältää myös keisarin (eli nykyään puolueen) kunnioittamisen. Järjestelmää kutsutaan sosiaaliseksi harmoniaksi. Kaikki menee siis hyvin, kun kaikki ovat kiltisti omassa roolissaan ja kunnioittavat muiden asemaa. Vanhassa filosofiassa silti sallitaan viranomaisten vääryyksiin puuttuminen, sillä myös vallanpitäjän pitää kunnioittaa alamaistensa asemaa. Tätä näkyy Kiinassa paljon, aluehallintoa vastaan järjestetään mielenosoituksia ilman että niitä heti tukahdutetaan. Moni alueellinen vallanpitäjä on joutunut vastaamaan korruptiosyytteisiin, kun kansalaiset epäilevät hänen ottaneen lahjuksia. Media myös uutisoi paljon alueviranomaisten väärinkäytöksistä, ja niihin liittyvistä mielenilmauksista. Kun esimerkiksi jollain alueella naisia on pakotettu steriloitaviksi yritettäessä skarpata yhden lapsen politiikan noudattamista, ihmiset nousevat yhdessä barrikadeille ja media kertoo heidän näkökulmansa tapahtuneesta. On siis hyväksyttävää nousta hallintoa vastaan, kunhan kyseessä ei ole ylin johto. Kiinalaisista valtaosan moraaliin eivät sovi arabimaiden vallankumousten kaltaiset kansannousut.

Sekä kungfutselaisuudessa ja taolaisuudessa korostetaan perheen ja vanhempien kunnioittamista. Kaikessa nykypäivän rahan perässä juoksemisessa on rajansa: nimittäin perheestä ja vanhemmista ei luovuta. Kiinalaisilla on moraalinen velvollisuus huolehtia ikääntyvistä vanhemmistaan. Siksi on tavallista, että isovanhemmat asuvat saman katon alla tai ainakin hyvin lähellä jälkikasvuaan. Isovanhemmat osallistuvat paljon aikuistenkin lastensa elämään ja heillä on suuri vastuu lastenlasten hoitamisessa. Perhe on erittäin tärkeä kaikille kiinalaisille. Nuoret eivät tee uravalintojaan yksin, vaan opiskelupaikat ja pääaineet sekä mahdolliset tulevat työpaikat suunnitellaan yhdessä vanhempien kanssa. Esimerkki: länsimaalaiset nuoret kertovat, mihin yliopistoon olisivat halunneet päästä, tai mihin kaupunkiin mielellään muuttaisivat. Kiinalaiset nuoret kertovat, mihin yliopistoon isäni olisi halunnut minun pääsevän ja mitkä kaupungit ovat mahdollisia tulevaisuuden asuinpaikkoja niin, että vanhemmat eivät ole liian kaukana, tai minne myös vanhemmat voisivat muuttaa. Tästä perhekeskeisyydestä meillä lännen individualisteilla olisi paljon opittavaa.

Ja ne pöytätavat. Rehellisesti olen sitä mieltä, että kohteliaiden ruokailutapojen puute kiinalaisessa kulttuurissa on enemmän meidän hienostelevien länkkäreiden ongelma. Kiinalaiset keskittyvät mieluummin itse asiaan, eli ruokaan. Ehkä se vaan on niin hyvää eurooppalaiseen ruokaan verrattuna, ettei ruokailutilannetta tarvitse naamioida miksikään kohteliaisuusnäytökseksi. Saa maiskuttaa, jos ruoka on hyvää. Jos suussa on luunpala, sen voi sylkäistä pöydälle. Kuoret, ruodot ja muut jätteet voi pinota pöydälle tai viskoa lattialle, siihen ei tarvitse tuhlata erillista lautasta.

Tässä pari pointtia, lisää löytyy mieleni sopukoista vaikka millä mitalla, mutta liian pitkää tekstiä ei kukaan jaksa lukea, vaikka väittäisi olevansa kuinka hyvä kaverini. Joten...

Tune in for my next post - Miksi pidän Kiinasta, osa 2: Kiinalaiset!

Chengdu - laiskottelua ja pandavauvoja

Nyt olen ollut kolme viikkoa Enshissä, ja tylsyys on jo sellaista kertaluokkaa, että lasken päiviä Pekingiin. Onneksi pääsin viikonlopuksi käymään Chengdussa, joka on semi-iso Sichuanin provinssin pääkaupunki. Safka oli hyvää, vaikkakin niin tulista etten pystynyt kovin paljoa kerralla syömään. Luulin, että Hubeissa ruoka on jo niin täynnä chiliä ettei sen enempää sitä voi ruokaan tunkea, mutta Sichuan voi. Toinen mukava asia kaupungissa oli se, että paikalliset ihmiset ottivat todella rennosti. Tämä on harvinaista kiinalaisessa suurkaupungissa, ja chengdulaiset myös tunnetaan muualla Kiinassa ”laiskoina”. Esimerkkinä: tarjoilija istui pöytäämme kysyessään mitä haluamme syödä, eikä hätäillyt lainkaan kun arvoimme pitkään tilauksemme kanssa. Huomasimme, että rento tunnelma tarttui meihinkin, kävelyvauhti hidastui eikä meillä ollut missään kohtaan kiire mihinkään.

Kävimme tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin, joista sievin oli Tang-dynastian aikaisen runoilija Dufun "cottage". Upea puutarha bambumetsikköineen ja aika monta rakennusta pienen mökin sijaan. Sen lähistöllä oli tiibetiläinen katu, joka oli aidomman tuntuinen kuin turistikujat Lhasassa. Chengdussa oli myös aivan jäätävän isot ja tunnelmalliset markkinat illalla. Kaupunki vaikutti mukavalta, varsinkin verrattuna skuttaan jossa tällä hetkellä asustelen.

Sit ku rakennan oman kartanon, haluun sinne bambumetsän! Ja pyöreän oviaukon.

Chengdu ja Sichuan-provinssi tunnetaan sekä tulisesta ruuastaan että pandoista. Teimme retken breeding centeriin kaupungin ulkopuolelle, mistä olin tosi onnellinen koska halusin nähdä pandoja jossain muualla kuin eläintarhassa, jotka on Kiinassa aika huonosti eläimet huomioivia. Vaikka keskuksessa oli paljon pandoja ja niillä näytti olevan tarpeeks isot aitaukset ja hyvät oltavat, mua vähän häiritsi se että vastasyntyneitä poikasia pidettiin lasin takana keskoskaapeissa kaikkien turistien näkyvillä. Epäilen ettei se lasi ollut täysin ääntä eristävä. Lisäksi henkilökunta valvoi aika huonosti kameroiden ja salamavalon käyttöä. Toisaalta voi taas miettiä, kuka järkevä ihminen ottaa jäätävällä salamalla kuvia vastasyntyneestä otuksesta. Valitettavasti länkkärituristit oli ihan yhtä moraalittomia kuin kiinalaisetkin. Mestassa oli mahdollista myös otattaa 1000 rämpylällä itsestään kuva pikkupanda sylissään. Mun mielestä tääkin oli vähän surullista. Onkohan siitä pandasta oikeesti kivaa ja luonnollista että se tungetaan joka päivä jonkun vieraan ihmisen syliin ja räpsitään kuvia. Tietysti se on tottunut siihen, mutta luontoon eläintä ei ainakaan voi enää palauttaa.

Siellä se möllöttää. Olivat laiskoja otuksia, mentiin aamulla kun ne on aktiivisimmillaan, mutta eivät jaksaneet juuri muuta kuin syödä bambua ja laskeutua hitaasti puusta. Pikkupandat eli punaiset pandat ovat aktiivisempi laji, ne jopa painivat.

Keskus kehuskeli kasvattavansa jopa 100 poikasta vuodessa, ja luulenpa ettei niistä yksikään mene luontoon vaan ne joko myydään tai lähetetään pandadiplomatian välineenä ulkomaille. En ymmärrä miksi perustaa näitä "suojelukeskuksia", jos tavoitteena ei ole tukea luonnossa elävää kantaa. No, syy on toki ilmeinen: raha. Ja on ne vaan niin söpöjä, parempi pitää ne häkissä niin että ihmiset voi leperrellä niille... Retken aikana tuli esiin taas yksi kulttuuriero muuten niin länsimielisen kiinalaisen kaverini kanssa: hänestä on parempi että pandat ovat eläintarhoissa tai keskuksissa, koska siellä ne voivat elää pidempään kuin luonnossa. Sain jonkinlaista pohdintaa aikaan kun kysyin, haluaisiko hänkin asua telkien takana niin ettei saa itse päättää omasta puolisostaan, asuinpaikastaan tai ruuastaan, jos sen avulla eläisi 10 vuotta pidempään. Ja se elämä koostuisi siitä, että joka päivä ihmiset tulevat pällistelemään, osoittelemaan ja huutelemaan kun syöt bambua ja laskeudut puusta ja otat nokoset ja rapsutat jalkoväliäsi.

Tunsin selkeää sielunyhteyttä pandojen kanssa, koska musta tuntuu täällä Kiinan maaseudulla todella usein siltä, että olen vain näytillä. Mua saa rauhassa tuijottaa, osoitella ja kysellä outoja kysymyksiä. En ole edes ihminen, olen ulkomaalainen. Mun pitäis vaan kestää ja tottua siihen, ettei mua kohdella kuten muita, vaan olen mainos koululle, kaupungille ja puolueelle. Moni haluaa ystävystyä kanssani, ja aika monen kohdalla tuntuu siltä, ettei englannin harjoittaminen tai vieraaseen kulttuuriin tutustuminen ole tärkein motivaatio, vaan se että sitten voi kertoa kaikille kuinka on ulkomaalaisen kaveri. Samalla tavalla pandojen etua ei mietitä luonnon monimuotoisuuden tai elävän olennon arvon kautta, tärkeää on vain miten paljon rahaa ne voivat tuottaa ihmisille.