Arkea, opiskelua, retkiä ja eeppisiä hetkiä

Pitää ryhdistäytyä taas blogin parissa. Tässä kohtaa olen päässyt aika hyvin kiinni arkeen ja opiskelurytmiin. Pyöräillyt luennoille aamulla, syönyt lounasta kavereiden kanssa, aloittanut ryhmätöiden teon kiinalaisten kanssa, käynyt välillä shoppailemassa, ja viettänyt iltoja ja öitä seudun ravitsemisliikkeissä niin usein kun "tunnolliselta" opiskelulta olen ehtinyt. Olen myös käynyt lenkillä ainakin kerran. Liikuntaa on muuten tullut harrastettua mm. turistireissulla Xi'anissa ja haikkausretkellä muuriosuudella, jota ei ole kunnostettu turisteja varten.

Kirjoitin nimeni Kiinan muuriin.

"The brotherhood"

Näyttää jäätävältä, mutta aurinko paistoi koko päivän!

Aika ei tunnu riittävän kaikkeen, mitä haluaisin täällä tehdä. Jos halajaa keskustan huvituksien ääreen, tai katselemaan kaupungin nähtävyyksiä, matkantekoon pitää varata vähintään tunti suuntaansa, mikä hieman rajoittaa. Kavereiden kanssa on suunniteltu eeppisiä reissuja eri puolille Kiinaa, mutta sitten SEM päätti ilmoittaa että lomapäiviä tehdäänkin sisään joko muina lomapäivinä tai viikonloppuina (?!). Katsotaan päästäänkö edes Hongkongiin asti. Menin ilmoittautumaan laulajaksi 100-vuotisjuhlagaalaan, johon varmasti harjoitellaan aasialaiseen tapaan, eli viikonlopuista välittämättä. Lisäksi haluaisin tehdä vapaaehtoistyötä, mihin opiskelijajärjestöt antavat hyvät mahdollisuudet. Kaiken kukkuraksi paikalliset ryhmätyökaverit tykkäävät buukata tapaamiset esimerkiksi lauantai-illalle klo 22. Viikolla ei ole aikaa, he kun opiskelevat n. tuplamäärän kursseja vaihtareihin verrattuna, eli viettävät päivänsä aamukahdeksasta iltakuuteen luennoilla.

En valita. Olen saanut osani hauskoista aktiviteeteista. Jos ei muuta keksi, joku on aina lähdössä syömään hyvään ravintolaan ja sen jälkeen edulliselle open bar-klubille. Viimeksi oli niin hauskaa, että seuraavan aamun luento ja muutama muukin asia jäi mystisesti väliin. Karaokehuoneet on jotain todella upeeta. Muuten niin kiltit ja hillityt aasialaiset menettävät kontrollin juotuaan viskinsä jääteellä lantrattuna, ja kiinalaiset ikivihreät raikuvat. Tämä kaikki on parin kilometrin säteellä asuntolasta. Jos jaksaa matkustaa, länkkäreiden suosima Sanlitun tarjoaa vieläkin eeppisemmät huvipaikat. Tänään ollaan menossa arabialaiseen baariin, enkä oikein tiedä mitä odottaa, mutta varmasti se on jotain todella hienoa. Viikko sitten kävimme katsomassa Kiinan kansallisbaletin esityksen The Red Lantern, joka oli huikea. Kiinassa olon aikana olen ollut tyytyväisin siihen, kuinka paljon koko ajan tapahtuu, ja kuinka paljon uusia asioita ja ihmisiä tulee eteen. Ikinä ei tule tylsää, paitsi läksyjä tehdessä.

Xi'anin reissu oli mahtava katko opiskeluun. En kerro missä kävimme, lukekaa turistioppaista. Xi'an oli hieno, mutta hauskinta oli palata junalla Pekingiin. Tapasimme kiinalaisia opiskelijoita, joista yhden kanssa puhuin saksaa, koska ei oikein osannut englantia. Siis minä puhuin saksaa. Parasta oli symppis seitsemänkymppinen mies, joka osasi arvioida personallisuutta käsialan perusteella. Hän kokeili ensimmäistä kertaa arvioida länsimaalaista kirjoitusta, ja onnistui uskomattoman tarkasti. Musta tulee kuulemma hyvä vaimo jos menen naimisiin.

Mun kielenopiskelu on vähän hidasta. Kiinantunti kerran viikossa ei auta oikein yhtään. Aion hankkia oman tutorin joka preppaa ääntämistä ja puhumista muutenkin. Merkkien opiskeluun pitäisi varata itse aikaa. Arkielämässäkin oppii melko hyvin tarpeellisia ilmauksia, mutta silti kielen osaamattomuus ärsyttää suunnattomasti. Vielä kun hengaa suurimman osan ajasta joko ulkokiinalaisten (puhuvat mulle englantia ja tulkkaavat tarvittaessa) tai kielestä ylikiinnostuneen meksikolaisen (jos joskus tarvii kiinaa jossain, se puhuu) kanssa, oman kielitaidon ei tarvitse kehittyä.

Nyt pitää jatkaa läksyjen parissa (täällä harrastetaan sellaisia), mutta seuraavissa postauksissa lupaan kertoa vaikka näistä: kiinalaisten suhtautuminen ulkomaalaisiin, shoppailu, hinnat, ruoka, kiinalaiset käytöstavat, liikenne, kiinalaisen elämänkaari ja perhe-elämä...

Muuten, täällä ei juurikaan kauhistella Japanin ydinvoimalapulmia (Kiinalla on tunnetusti omat ympäristöongelmansa...). Suomessa jengi ostaa apteekit tyhjiksi joditableteista... Rauhoittukaa hyvät ihmiset! En tiedä miten tilanteeseen pitäisi suhtautua, mutta luulen että ei käydä hetkeen japanilaisessa syömässä merestä pyydettyä lohta (Kiinalla on tunnetusti vaikeuksia elintarviketurvallisuuden kanssa...).

Qīnghuá Dàxué – itsekuria ja yhteiskunnallista sitoutumista

14 schoolia, 56 osastoa. Taloutta, insinööritieteitä, humanismia, oikeustiedettä, lääketiedettä, taidetta, marxismia. Perustettu 1911. Suorin tie puolueen johtopaikoille, nykyinen presidentti opiskeli täällä insinööritieteitä. Entinen Qing-dynastian kuninkaallinen puutarha, valittu 14 kauneimman kampuksen joukkoon ainoana Aasiasta. Otsikossa on mainittu virallinen motto ”Self-discipline and Social Commitment”.

Yliopisto, johon pääsin suorittamaan vaihto-opintojani, kuuluu Kiinan parhaimmistoon. Monen mielestä Tsinghua on ykkönen, mutta joissain ranking-listoissa Pekingin yliopisto menee edelle. Joka tapauksessa yliopiston nimen kuuleminen aiheuttaa kiinalaisissa suurta ihailua. Oma pääsyni aiheutui lähinnä siitä, että jaksoin laittaa hakupaperit vetämään, TKK:lla kun ei kaukokohteiden paikoista joudu juuri kilpailemaan. Kiinalaiset taas ovat opiskelleet kuin pienet eläimet päästäkseen sisään. 30 000 opiskelijaa on aika pieni prosentti sadoista miljoonista opiskelemaan halajavasta. Sen huomaa: paikalliset opiskelijat eivät todellakaan lähde iltaisin kaljalle tai viikonloppuisin yökerhoihin. Vapaa-ajan aktiviteetteihin kuuluu korkeintaan urheilu kampuksen kentillä ja halleissa.

Kiinalaiset opiskelijat asuvat asuntoloissa neljän hengen huoneissa, nukkuen parvisängyissä joiden alla on työpöydät. WC ja kylpyhuone jaetaan. Sähköt katkaistaan yhdeltätoista illalla, koska teidän pitää nukkua, hyvät lapset. Yövieraita ei luonnollisesti saa olla, ja muitakin vieraita vahditaan tarkasti työntekijöiden taholta. Lämmintä vettä saa iltaisin klo 19-23, muulloin turha haaveilla muusta kuin jääkylmästä suihkusta.

Ulkomaalaisilla tutkinto- ja vaihto-opiskelijoilla on omat asuntolarakennuksensa, joissa asiat ovat hieman toisin. Joka-aamuinen siivous ja usein toistuva lakanoiden vaihto kuuluvat hintaan. Lämmintä vettä saa useamman kerran vuorokaudessa (jos jaksaa aamulla herätä ennen yhdeksää) ja sähköä koko ajan. Halutessaan huoneen voi jakaa yhden henkilön kanssa tai asua omassa kylpyhuoneella varustetussa yksiössä. Itse valitsin AB-roomin, jossa minulla on oma huone, mutta jaan kylpyhuoneen ja keittokomeron Costa Ricasta kotoisin olevan Wendyn kanssa. Wendyn vanhemmat ovat kiinalaisia, joten hän puhuu espanjan lisäksi kantonia, sekä opiskelupaikkansa Arkansasin ansiosta amerikanenglantia. Tuli Tsinghuaan opiskelemaan mandariinikiinaa.

Ulkokiinalaiset opiskelijat ovat hyvin tavallinen tuttavuus vaihtariporukassa. He ovat syntyneet Yhdysvalloissa tai Kanadassa, muuttaneet sinne lapsina tai viimeistään yliopisto-opinnot aloittaessaan. Hyviä kavereita, koska täydellisen englannin lisäksi puhuvat myös mandariinia tai vähintään kantonia. Syntyperältään länsimaalaiset opiskelijat ovat harvinaisempia, varsinkaan Pohjois-Amerikasta eivät juuri muut kuin kiinalaiset lähde vaihtoon tänne. Suuri osa ulkomaalaisista on tosin korealaisia, mutta he tuntuvat olevan enemmän omissa porukoissaan. Oudoimmat tarinat kuulee korealaiskämppiksistä, jotka ajelevat sähkömopoillaan ja pukeutuvat viimeisen päälle söpösti. Kokonaisuudessaan vaihto-opiskelijat ovat seikkailunhaluisia (minkälaiset tyypit yleensä hakee Kiinaan…), fiksuja (minkälaiset tyypit yleensä hakee Tsinghuaan…) ja muutenkin todella hyviä tyyppejä. Ja onneksi eivät aio käyttää kaikkea aikaansa opiskeluun kuten paikalliset. Eeppisiä ravintolavierailuja, kulttuurielämyksiä, shoppailuretkiä ja ennen kaikkea junamatkoja on varmasti luvassa näiden kavereiden kanssa.

Ruuasta puheen ollen, kampuksen ravintolat ovat omassa luokassaan. Sisustukseltaan karut mutta käytännölliset salit kätkevät tiskiensä taakse kiinalaisen keittiön herkut edulliseen, yleensä alle euron hintaan. Länsimaalaistakin ruokaa on tarjolla. Upeinta ovat tiskit, joilta saat valita haluamasi tuoreet raaka-aineet, jotka kokki paistaa hetkessä maistuvaksi annokseksi. Kampukselta löytyy myös McDonald’s-kopio, pizzerioita ja muslimi-kasvisravintola. Aivan porttien ulkopuolella taas 24h KFC, aito McDonald’s sekä PizzaHut, jotka tarjoavat myös kotiinkuljetusta. Odotan väsyneitä sunnuntaiaamuja vähän eri fiiliksellä kuin Suomessa. Lähistöllä on myös kaupungin paras japanilainen rafla ja korealaisia bbq-paikkoja. Ruokaa ei juuri kannata itse laittaa, kun ruokalat ovat auki iltaisinkin, ja halutessaan sinne voi mennä nauttimaan kiinalaisen aamiaisen.

Yksi mainitsemisen arvoinen asia yliopistostani on polkupyöräruuhkat. Autojen määrää ja liikkumismahdollisuuksia on syystä rajoitettu, sillä polkupyöriä on paljon. Leveät tiet täyttyvät ääriään myöten pyöräilevistä opiskelijoista ennen luentojen alkamista. Tiesin tämän ennen tuloani, mutta silti ruuhkassa pyöräileminen on ollut hyvin jännittävä ja jopa uskomaton kokemus. Muihin törmäämättä ajaminen vaatii hieman opettelua. Koska kampusalue on iso, pyörän omistaminen on melkein välttämättömyys. Kampusbussejakin kulkee, mutta pyöräileminen on paljon hauskempaa ja kätevämpää. Riskinä on pyörävarkaan uhriksi joutuminen, kaverini uusi ja sievä lilanvärinen pyörä varastettiin pari päivää sitten. Mitä vanhempi pyörä ja massiivisempi lukko, sitä pienempi on varkauden todennäköisyys. Mun lukko painaa melkein kilon.

Kampusalue on ihan kaunis. Tosin nyt talvella ei kovin. Täällä on pari lampea (joita sanotaan kyllä järviksi), nättejä kanavia, puistoja ja paljon paikkoja jotka näyttää keväällä ja kesällä upeilta, kun vesikasvit kukkivat ja puissa on lehdet. Kampuksella käy paljon kiinalaisia turisteja, jotka kuvauttavat itsensä Old Gatella. Se on vanha ja siinä lukee Tsinghuan yliopisto, joten paras tapa todistaa käyneensä paikalla.

Odotan innolla huhtikuussa järjestettäviä yliopiston 100-vuotisjuhlia päärakennuksen edustalla, presidenttikin osallistuu. Aukean bulevardin varrella on mm. oman laitokseni School of Economics and Managementin rakennus. Muutkin lafkat ovat aika mahtipontisen kokoisia, päärakennus mukaan lukien. Kuulin, että opiskelijoiden keskuudessa suosittu itsemurhan tekotapa on hypätä sen ylätasanteelta. Paineet saattaa kasvaa aika suuriksi perheidensä ainoilla lapsilla, joiden odotetaan pärjäävän maan parhaassa yliopistossa.

Mun lempieläin on pupu, ja -elokuva Jurassic Park

7.-14.2.2011:

Pekingin turistiviikon jälkeen suuntasimme Nooran kanssa junalla Nanjingiin (= eteläinen pääkaupunki), Jiangsu-provinssiin. Sieltä lensimme edelleen etelään Guiliniin. Palasimme viikon kuluttua kevyellä 27 tunnin pituisella junamatkalla takaisin pohjoiseen opiskelukaupunkiimme.

Nanjing, joka muinoin oli Kiinan pääkaupunki, on sievä nykyaikainen kaupunki. Nähtävyyksiin kuuluu Nanjing Massacre Memorial Hall, jossa voi katsella ihan oikeaa joukkohautaa. Ming-dynastian aikainen kaupunginmuuri oli kaunis. Kivaa vaihtelua suurkaupungin talveen oli Purple Mountain raikkaine metsineen ja temppeleineen. Vierailimme myös vuoren laella sijaitsevassa Sun Yat-senin mausoleumissa. Kaveri oli Kiinan tasavallan ensimmäinen presidentti. Siis sen, joka oli ennen nykyistä Maon perustamaa kansantasavaltaa.

Ulkomaalaisia ei juuri näkynyt, mikä oli periaatteessa virkistävää, sillä kaupoissa meitä ei osattu yrittää huijata niin pahasti kuin Pekingin ja Shanghain turistimarketeissa. Toisaalta kun paikalliset huomasivat vastaan kävelevän länsimaalaisen, ensimmäinen reaktio oli tietysti tervehtiä englanniksi, tai oikeastaan saksaksi "Hallooo!". Tämä hieman hämmensi meitä, koska tapana ei kuitenkaan ole tervehtiä jokaista vastaantulijaa erikseen, edes kiinaksi. Oli huvittavaa kuunnella ympärillä olevien kiinalaisten arvailuja kansallisuudestamme, yleisimmät veikkaukset olivat Měiguórén (amerikkalainen) ja Fǎguórén (ranskalainen). Huvittavaa oli myös seurata paikallisten jopa pelästyneitä reaktioita vähäisimpäänkin kiinan kielen taitoon, jota osoitimme. Pari englanninkielentaitoista opiskelijaa, joihin törmäsimme ravintolassa ja junassa, olivat aidosti onnellisia siitä, että pääsivät puhumaan ensimmäisen kerran ulkomaalaisten kanssa. Itsetuntoamme hivelivät myös useat kauneuttamme kehuvat kommentit.

Niin ja se pupu. Löytyi sattumalta hostellin yläkerrasta. Oli vielä ihan pieni, uuden vuoden kunniaksi hankittu, sai hengailla sohvalla kissan kanssa, jonka teki aika paljon mieli napata se tassulla lounaaksi. Kerta kaikkiaan ikimuistoinen näky. Luulen, että se tuottaa meille onnea, onhan nyt jäniksen vuosi.

Nanjingista lensimme kaikkien kiinalaisturistien Mekkaan, Guangxi-maakunnassa sijaitsevaan Guiliniin. Myös Guilin on suuri ja nykyaikainen kaupunki, vaikka metroa ei olekaan. Sen sijaan sieltä löytyy mielettömän upeita vuoria. Ne on kuvattu 20 kansanvaluutan seteliin. Meidän makuun kaupunki oli liian geneerinen, iso ja tylsä useamman päivän hengailuun, paljon nätimpi ja pienempi Yangshuo on vuorten ja Li-joen fiilistelyyn parempi.

Paikallisbusseilla pääsimme kuitenkin poistumaan hälinästä pienempiin kyliin. Parin tunnin ja parin bussinvaihdon arvoinen paikka oli pieni, tuhat vuotta vanha kylä, jossa kaikkien sukunimi on Zhou. Kylän nimeä en muista, lukekaa Lonely Planetista. Juuri muuta sieltä ei kannata lukea.
Ensimmäiset kohtaamamme asukkaat oli pari maksimissaan 5-vuotiasta pikkulasta, jotka sytyttelivät papatteja ja heittivät niitä joko jalkoihinsa tai vesilätäkköön, jossa pamahdus oli hauskemman kuuloinen. Vain Kiinassa. Talot oli kauniita ja maisemat upeita.

Totesimme bussimatkoilla kaupungin ulkopuolelle päästyämme, että näyttää aika paljon Jurassic Parkilta. Eeppiset, vihreän kasvillisuuden peitossa olevat vuoret, joiden takaa olisi aivan hyvin voinut ilmestyä dinosauruksia. Alueella on myös riisiterasseja, mutta niitä nähdäksemme olisi pitänyt tehdä vähintään päivän pituinen vaellus. Tai maksaa turistiretkestä. Meillä ei ollut varusteita tai halua liittyä hätäilevien kiinalaisturistien joukkoon, eikä sateinen sää houkutellut ulkoilemaan. Tyydyimme tiirailemaan bussin ikkunasta, mikä riitti hyvin tällä kertaa.

Matkan kruunasi 27 tunnin junamarathon takaisin Pekingiin. Mukavaa hard sleeper-vaunun alapedeillä, mahtui istumaan selkä suorana. Odotan innolla seuraavia junareissuja Kiinan eri osiin, varsinkin useamman päivän kestävää maisemareittiä Tiibetiin.